sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Savulohi-fetasalaattti















Yllättävä pikkunälkä alkoi kiusaamaan pihalla hangessa peuhaamisen jälkeen, ja kälyni kanssa ratkaisimme ongelman kasaamalla jääkaapista löytyneistä tarvikkeista savulohi-fetasalaatin. Kastikkeeksi yrttinen öljykastike.

Salaatti

salaattisekoitusta (esim. ruukkujäävuorisalaattia, rucolaa yms.)
punaista paprikaa
tomaattia
aurinkokuivattuja tomaatteja
savulohta
fetakuutioita
sitruunalohkoja

Ainesten määrän saa vapaasti säveltää & sovittaa omien makumieltymysten ja syöjien määrän mukaan. Salaattiannosten päälle kannatta puristaa sitruunamehua.



Yrttinen öljykastike

1 dl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
0,5 dl omenaviinietikkaa
0,5 tl suolaa
2 tl juoksevaa hunajaa
2 tl yrttitarhan sekoitusta tai muuta yrttimaustetta

Aineet on kätevä ravistaa sekaisin esim. kannellisessa lasipurkissa.

Talvi-illan blinit





























Talviloman alkua juhlistettiin blineillä ja kuivalla skumpalla. Ylilyönneiltä oli hankala välttyä, niin hyvältä maistui! Kuvia on sekä iltaherkuttelusta että seuraavalta päivältä, kun jämiä maisteltiin vieraitten kanssa päiväkahvilla (jolloin lisukkeena oli myös savulohisalaattia). Tämä ohrablinien resepti on tosi hyvästä "Siskot kokkaa" -blogista, jota seuraan hyvinkin aktiivisesti (ja jonka resepteihin minulla on kova luotto). Blinithän tehdään perinteisesti tattarijauhoista, mutta kun siskosten blini-iltamissa ohrablinit olivat olleet selkeä suosikki, valitsin kokeiltavaksi heidän reseptinsä.

Ohrablinit

5 dl maitoa
25 g hiivaa
2,5 dl ohrahauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 dl kermaviiliä, maustamatonta jogurttia tai piimää (laitoin itse puolikkaan kermaviilin)
2 keltuaista
2 valkuaista
Paistamiseen voita

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota sekaan hiiva. Kulhon kannattaa olla reilun kokoinen, sillä taikina kuplii itsensä moninkertaiseksi.
2. Lisää taikinaan jauhot ja sekoita tasaiseksi. Jätä huoneenlämpöön käymään useammaksi tunniksi, minulla taisi kuplia noin 5 tuntia.
3. Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita taikinaan suola, kermaviili ja keltuaiset.
4. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, ja lisää vaahto varovasti nostellen taikinaan.
5. Paista reilussa voissa blinipannulla tai ohukaispannulla. Blineistä tulee ilmavia ja kuohkeita (melko paksuja), joten lieden ei kannata olla kovin kuumalla jotta taikina kypsyisi myös sisältä.


Lisukkeet

Blinien kanssa on helppo keksiä tarjottavaa, tässä muutamia ehdotuksia. Pakollisia ovat ainakin voisula ja smetana! Omaksi suosikiksi on muodostunut perinteinen smetana-suolakurkku-hunaja -yhdistelmä. Taivaallista...

voisulaa
smetanaa
sipulisilppua
savulohta (tai kylmäsavulohta) ja sitruunalohkoja
mätiä
kylmäsavuhärkää tai poroa (leikkelettä ohuina suikaleina)
suolakurkkua (aitoa, ei maustekurkkua)
hunajaa
suolasieniä

Täytteistä jokainen voi kasata mieluisan herkkulautasen.



maanantai 22. helmikuuta 2010

Italialainen lihapullapasta















Tätä herkkua kannattaa tehdä kerralla iso määrä, itse tein kaksinkertaisen annoksen samalla vaivalla. Italian maut maistuvat juuri sopivasti!

Lihapullat

4oo g naudan paistijauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
puolikas kermaviili
0,5 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1/4 ruukku tuoretta oreganoa
4 aurinkokuivattua tomaattia
0,5 tl suolaa,
paprikajauhetta, mustapippurirouhetta ja yrttimaustetta (kutakin)
2 rkl soijaa
1 dl parmesanjuustoa raasteena
(laitoin sekaan myös kolme viipaletta jääkaappiin jäänyttä ilmakuivattua kinkkua, mutta se ei ole mitenkään pakollinen)

1. Hienonna sipuli ja valkosipuli pieneksi, kuullota öljyssä läpikuultavaksi.
2. Sipulin kuullottuessa sekoita kermaviili, korppujauho, kananmuna ja mausteet. Anna turvota samalla kun hienonnat aurinkokuivatut tomaatit, (ilmakuivatun kinkun) ja oreganon sekä raastat parmesanin. Lisää nämä kermaviilin joukkoon.
3. Sekoita joukkoon kuullotettu sipuli ja jauheliha. Sekoita kunnolla muutama minuutti.
4. Muotoile massasta isohkoja lihapullia, kylmällä vedellä kostutetuilla käsillä tulee kauneimmat ;) Yleensä teen pieniä lihapullia, jotka asettelen uunipellille sotilaallisen tarkkoihin riveihin, mutta nämä saavat mielestäni olla kunnon kokoisia, Italian malliin!
5. Paista 200 asteessa n. 20-30 min (tuplasatsi tarvitsi 30 min saadakseen vähän väriä)


Tomaattikastike

Valmiit lihapullat upotetaan tomaattikastikkeeseen, ja herkku tarjotaan spagetin kanssa (kuvassa tosin muunlaista pastaa, kun spagetti oli päässyt loppumaan - katastrofi!). Muistathan keittää pastan reilussa ja hyvin suolatussa vedessä! (100g pastaa/ litra vettä/ 1 rkl merisuolaa)

1 sipuli
öljyä
valkosipulin kynsi
500 g tomaattimurskaa
1 lihaliemikuutio
2 rkl balsamiviinietikkaa
3 rkl sokeria
1 tl kuivattuja yrttejä
1 tl mustapippuria
1 dl kermaa

1. Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli öljyssä. Tämän voi kuullottaa samaan aikaan lihapulliin tulevan sipulin kanssa, jakaa vain sipulin kahtia.
2. Lisää tomaattimurska, liemikuutio, etikka, sokeri, pippuri ja yrttimauste. Keitä / hauduta pienellä lämmöllä lihapullien paistamisen ajan.
3. Lisää lopuksi kerma ja sopiva määrä lihapullia kastikkeeseen. (Ei huolta, ylijääneet lihapullat tulevat kyllä syödyiksi!) Hauduta pastan keittämisen ajan.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Mehevä paahtopaisti ja punaviinikastike






















Jostain syystä viikolla nälkäisenä kaupassa käydessäni mukaan tarttui paahtopaisti (katseli minua altaasta kovin anelevasti, taisi jopa iskeä silmää...) Heräteostoksena tehty paisti osoittautuikin melkein hyvän pihvin veroiseksi, kun uskalsin jättää sen reilusti punaiseksi, sisälämpötila oli uunista ottaessa vain 56 astetta (tosin nousi vielä paistin vetäytyessä). Kuvat vähän vääristävät paistin kypsyysastetta, oikeasti lihasta valui tämän lämpöiseksi paistettuna verta vielä seuraavana päivänä leikatessa.
Kypsän pihvin ystävät älkööt vaivautuko kokeilemaan ;)

Paahtopaisti

n. 1 kg naudan paahtopaisti
rypsiöljyä
suolaa
mustapippurirouhetta

1. Anna paistin lämmetä huoneenlämmössä ainakin tunti. Kuumenna uuni 125 asteeseen. Kuivaa paistin pinta, sirottele pintaan tasaisesti suolaa (itse käytin sekä normaalia suolaa että sormisuolaa). Rouhi päälle reilusti mustapippuria.
2. Kuumenna valurautapadassa (tai paistinpannussa) öljyä. Pannun pitää olla reilusti kuuma, jotta se ei jäähdy heti kun kiloisen lihan sinne nakkaa. Paista lihaan kauttaaltaan rapean ruskea pinta (kuumassa pannussa tämä tapahtuu yllättävän nopeasti).
3. Laita paistomittari (toimiva!) paistin paksuimpaa kohtaan. Laita paisti uuniin 125 asteeseen padassa tai uunivuoassa. Paista, kunnesmittari näyttää 56-58 astetta (tämä lämpötila sopii siis medium-kypsän pihvin ystävälle: paisti on vetäytymisen jälkeen tasaisen punaista ja mehevää). Jos halua kypsempää paistia, lämpö voisi ehkä olla jotain 60-65 astetta, tosin silloin liha tulee jo aika kuivakaksi.
4. Uunista otettu paisti kääritään ensin voipaperiin ja sitten napakasti folioon. Anna lihan vetäytyä paistamisen jälkeen ainakin 1,5 tuntia, jotta lämpö tasaantuu ja lihasnesteet asettuvat eivätkä valu lihasta pois. Varaudu hätistelemään perheen miespuolisia jäseniä kauemmas paistista vetäytymisen ajan. Harhauttamiseen voi kokeilla esim. eri huoneeseen sijoitettua oluttölkkiä. Sitten veitsi käteen ja viipaloimaan, ja odotus palkitaan!


Punaviinikastike (ainakin kuudelle)

Paahtopaistin seurana söimme risottoa, jonka tällä kertaa maustoin parmesanilla sekä sitruunankuorella ja -mehulla (perusrisoton resepti löytyy blogistani). Kastikkeena oli kaupan valmiista kastikkeesta tuunattu punkkukastike, jota käytän usein esim. pihvien lisukkeena. Siihen seuraavaksi vielä ohje.

Paistoastian pohjalle kertynyt liemi
1-2 dl vettä
valmis tiiviöpakkaus punaviinikastiketta (esim. Portti)
1-2 dl punaviiniä
1/4 lihaliemikuutio
2-4 rkl sokeria (maun mukaan, kannattaa maistella)
4 rkl tummaa Maizena-kastikesuurustetta
2 rkl balsamiviinietikkaa
25 g voita

1. Lisää paistoliemeen vettä sen verran, että sitä on yhteensä n. 2dl. Lisää joukkoon kaupan punkkukastike ja punaviini. Keittele kevyesti kiehuen n. 5 min.
2. Lisää kastikkeeseen lihaliemikuution palanen, sokeria ja balsamiviinietikkaa. Maistele ja parantele, ripaus chiliäkin toimii. Kun kastikkeen maut ovat kohdallaan, suurusta se Maizenalla (sekaan ja minuutin kiehautus.)
3. Kun kastike on saennut sopivaksi, lisää sekoita joukkoon voi.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Alkupalaleivät















Ystäväni Merjan ideoima alkupala, jossa on kaikki kohdallaan. Taustalla alkupalaleivät myös paahtopaistista. Samat leivät olivat taivaallisia myös tatti-parnesan päällysteisinä. Ihanaa, suolaista ja rapeaa!

Prosciuttoleivät

maalais- /kauraleipää tai patonkia
oliiviöljyä
kesäkurpitsaa
soijaa
prosciuttoa
parmesanjuustoa
balsamiviinietikkaa

1. Viipaloi puhdas kesäkurpitsa kuorimaveitsellä ohuiksi suikaleiksi. Paista viipaleita pannulla niin, että ne saavat vähän väriä. Mausta soijalla ja mustapippurilla.
2. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Viipaloi leipä, sivele se kevyesti oliiviöljyllä.
3. Levitä leiville ilmavasti pala prosciuttoa. Paista n. 10 min., kunnes leivät saavat vähän väriä
4. Asettele leiville kesäkurpitsasuikaleet ja parmesanjuusto ohuina lastuina. Päälle hieman balsamiviinietikkaa.

Paahtopaistileivät

maalais- /kauraleipää tai patonkia
oliiviöljyä
sinappia
majoneesia

paahtopaistia ohuina viipaleina
sormisuolaa
parmesanjuustoa
cocktailkurkkuja



1.
Mausta majoneesi sinapilla.
2. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Viipaloi leipä, sivele se kevyesti oliiviöljyllä.
3. Paista n. 10 min., kunnes leivät saavat vähän väriä.
4. Levitä leiville sinappista majoneesia ja paahtopaistiviipaleet. Ripottele lihan pinnalle tarvittaessa hieman sormisuolaa ja pippuria.
5. Viimeistele parmesanlastuilla ja puolitetuilla cocktailkurkuilla. Koristeeksi pieni nökäre majoneesia.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Crostini

















Iltapala, joka saa onnellisen hymyn huulille.

Leivät

maalais- tai kauraleipää
oliiviöljyä (valkosipulia ohuina siivuina)
basilikan lehtiä (tai yrttimaustetta)
mozzarellaa
säilöttyjä artisokansydämiä
prosciuttoa

Päälle

kypsää tomaattia kuutioina
vähän oliiviöljyä
mustapippuria
ripaus sokeria
löräys balsamiviinietikkaa
muutama revitty rucolan lehti

1.
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Viipaloi leipä, sivele se kevyesti oliiviöljyllä.
2. Levitä leivälle basilika (tai yrttimauste /valkosipuli).
3. Viipaloi mozzarella. Levitä viipaleet leiville.
4. Asettele päälle pienemmiksi leikattuja artisokansydämiä ja ilmakuivattua kinkkua.
5. Paista sen aikaa, että juusto sulaa ja saa hiukan väriä
6. Valmista leiville päällyste kuutioimalla tomaatit ja maustamalla ne. Nostele tätä seosta valmiiden leipien päälle. Nauti heti, vaikkapa hyvän valkoviinin kanssa.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Sydämelliset mokkapalat

















Ystävänpäivänä oli kiva yllättää oma rakas herttaisilla mokkapaloilla. Resepti oli eri kuin lapsuudessa (uusimmasta Makulehdestä 1/10), mutta maku oli se vanha tuttu. Nostalgista!

Taikina
200 g voita tai margariinia
3,5 dl kahvia
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 munaa

1.
Sulata kattilassa rasva, lisää joukkoon kahvi. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään isossa kulhossa.
3. Kaada sekaan rasvaseos.
4. Sekoita munat joukkoon puuhaarukalla.
5. Levitä leivinperilla päällystetylle uunipellille ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.


Kuorrutus
75 g voita
3/4 dl vahvaa kahvia
6 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta

1. Kiehauta kattilassa kahvi ja sokeri.
2. Sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe ja lisää ne voiseokseen siivilän läpi. Sekoita kuorrute tasaiseksi. Levitä kuorrute mokkapalojen pinnalle. Pintaa voi koristella esim. strösseleillä. Anna jähmettyä viileässä. Paloittele joko veitsellä leikaten tai esim. piparimuoteilla.

Spaghetti con pomodoro e olio





















Eli spaghettia naisellisilla lisukkeilla. Tätä syön silloin, kun vietän laatuaikaa ihan keskenäni... Uusi Aglio & Olio -pastakirja innoitti kokeilemaan reseptejä, mutta koska en osannut valita monista ihanista, päädyin yhdistämään kolme ideaa. Tulos oli ainakin minun makuuni täydellinen. Mitä yksinkertaisempaa, sen parempaa!

Pasta
75-100 g pastaa ruokailijaa kohti
vähintään litra vettä / 100g pastaa
ruokalusikallinen karkeaa merisuolaa / 100g pastaa

Kuumenna reilusti vettä kiehuvaksi ja lisää suola. Keitä spaghettia paketin ohjeen mukaan. Tässä reseptissä pasta kannattaa jättää melko napakaksi.

"Kastike" kahdelle (riittää siis noin 200g:an pastaa)
2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
chilirouhetta maun mukaan
n.10-20 halkaistua kirsikkatomaattia
muutama ruokalusikallinen pinjan siemeniä

1. Pastan kiehuessa kuumenna voi ja öljy paistinpannulla. Lisää joukkoon valkosipuli, chilirouhe ja pinjansiemenet. Kuullota n. minuutti. Lisää lopuksi sekaan puolitetut kirsikkatomaatit ja anna niiden saada vähän väriä.
2. Valuta pasta lävikössä ja lisää öljyseoksen päälle paistinpannulle. Kääntele sekaisin. Kaada tarjolle lautasille tai isoon tarjoiluastiaan. Päälle voi vuolla parmesenlastuja tai repiä rucolaa. Huiman helppoa!