sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kuhaa juurespedillä ja valkoviinikastiketta
















Ahkerat vanhempani olivat saaneet mökkiviikonloppuna verkosta kymmenittäin kuhia, ja tiputtivat ohiajaessaan (kätevää!) meillekin valmiiksi fileoituja kaloja. Jos omasta perheestä ei kuhalahjoituksia saa, voi valmiiksi fileoitua kuhaa tai ahventa ostaa myös kalatiskiltä. Hieno kala sai seurakseen arvoisensa lisukkeen, kun juurespetiin pedattiin tuoreita kauden suomalaisia juureksia ja kastike sai makunsa valkoviinistä. Hyvä Suomi, tätä kelpaisi tarjota ihan kenelle vaan!


Juurekset

3-4 porkkanaa n. 1,5 * 1,5 cm kuutioina
puolikas lanttu kuutioina
kaksi pientä palsternakkaa kuutioina (n.200g)
muutama peruna tai puolikas bataatti kuutioina

3 rkl öljyä
ripaus suolaa
2 rkl siirappia


1. Kuori ja paloittele juurekset.
2. Sekoita juureksiin mausteet, öljy ja siirappi.
3. Paahda juureskuutioita leivinpaperilla vuoratussa uunivuoassa 225 asteessa n. 40 minuuttia. Jos haluat juureksiin vielä lisää väriä, voi uunin lämpöä nostaa 250 asteeseen paistamisen loppupuolella.



Valkoviinikastike

1 keskikokoinen sipuli
2 rkl öljyä
2 dl kuivaa valkoviinniä (esim. riesling toimi hyvin)
puolikas kalaliemikuutio
2 rkl vaaleata balsamicoa (onnistuu ilmankin)
1 tl hunajaa



1. Pilko sipuli niin hienoksi kuin mahdollista. Kuullota silppua miedolla lämmöllä öljytilkassa n. 10 minuuttia, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi ja pehmenee.
2. Säädä pannun lämpöä kuumemmaksi ja kaada sipulien sekaan valkoviini. Anna kiehua niin että alkoholi haihtuu (muutama minuutti) ja sekoita samalla sekaan kalaliemi, balsamico ja hunaja.
3. Miedonna lieden lämpöä. Kaada viiniliemi pois paistinpannusta ja laita pannulle sulamaan voi. Kun voi on sulanut, sekoita siihen vehnäjauhot. Ala lisätä viinilientä n. puolikas desilitra kerrallaan, sekoita aina nesteen lisäämisen jälkeen kastike tasaiseksi (esim. muovinen vatkain toimii hyvin). Jatka nesteen lisäämistä (viinin jälkeen siirrytään ruokakermaan) ja sekoittamista, kunnes kastike tuntuu sopivan paksuiselta. Jos kastike on vielä kerman lisäämisen jälkeen liian tuhtia, sitä voi notkistaa myös maidolla.
4. Mausta kastike valkopippurilla ja suolalla.


Voissa paistettu kuha

Kuumenna paistinpannu melko kuumaksi. Lisää n. 25g voita. Kun voi on sulanut ja alkaa kuplia, lisää pannulle suolalla maustetut kuhafileet. Anna paistua muutamia minuutteja puoleltaan, käännä isolla paistinlastalla varovasti kun paistopinta on saanut väriä. Älä paista kalaa kuivaksi asti, voit kurkata kypsyyttä terävän veitsen avulla. Anna kalan vetäytyä foliolla peitettynä n. 5 minuuttia ennen tarjoilua.

Raparperi-valkosuklaamuffinsit
















Voi kauhistus, kuinka aika on rientänyt. Töiden alun jälkeen kuukausi on mennyt vain vapaa-ajalla hiljaisuudesta nauttiessa, kunnes tajusin että viimeisimmästä blogipäivityksestä on jo luvattoman paljon aikaa. Hyvää ruokaa on kyllä tarjolla ollut, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kuvatakin jotain...
Eli huomiseksi töihin kahvileiväksi on lähdössä tällaisia herkullisia pieniä muffineita. Isoihin vuokiin tehtynä niistä saisi varmaan vielä vähän mehevämpiä, mutta toisaalta nämä ovat kyllä tosi söpöjä...



Raparperi-valkosuklaamuffinsit (n.40 minimuffinsia)

150g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl venhäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2-3 dl raparperihilloa (vähän sokeroitua)
liraus maitoa tarvittaessa (riippuu hillon nesteen määrästä)


1. Kuutioi voi ja anna pehmetä huoneenlämmössä.
2. Lisää sokeri ja vatkaa vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, vähän vatkaten.
3. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja raparperihillo.
4. Sekoita tasaiseksi. Jos taikinaa liian jäykäksi, lisää vähän maitoa. Oma hilloni oli sen verran nestemäistä että se riitti tekemään taikinasta lusikoitavaa.
5. Jaa taikina muffinsivuokiin ja paista 225 asteessa. Minimuffinsit kypsyivät n. 10 minuutissa, isommilla voisi kuvitella menevän n. 15 min.
6. Anna jäähtyä. Sulata mikrossa n. 100 g valkosuklaata. Kun kuumennat suklaata muutama kymmenen sekuntia kerrallaan ja sekoitat välillä, saat suklaan sulatettua ilman ongelmia. Laita valkosuklaa pursotinpussiin (pieni tylla) tai muovipussista tehtyyn pursottimeen ja koristele muffinsit valkosuklaaraidoilla.