perjantai 13. heinäkuuta 2012

Nopeat fetakierteet


Nämä herkulliset suolapalat valmistuivat todella nopeasti, ja täytettä on helppo muunnella jääkaapin sisällön mukaan. Polttareihin täytin kierteet Kreikkateemaisesti fetalla, yrteillä ja kreikkalainen valkosipuli -tuorejuustolla. Päälle oli tarkoitus ripotella vielä pinjansiemeniä mutta ne olivat päässeet lähikaupasta loppumaan. Polttareiden jälkeen olen tehnyt näitä myös tuorejuustolla, punaleimalla ja palvikinkulla täytettynä. Herkullisia olivat niinkin. Muistelen myös joskus tehneeni vastaavanlaisia suolapaloja pestotäytteisinä. Kierteisiin onkin hyvä upottaa kaikki jääkaapin juustojämät ja leikkelepakettien loput - hyvää tulee varmasti! Tällä ohjeella rullia tulee reilusti, n. kaksi pellillistä.


1 paketti isoja voitaikinalevyjä (Sunnuntailla paketissa taisi olla kaksi isoa levyä, Myllyn Parhaalla yksi isompi)
1 pieni rasia Creme Bonjour kreikkalainen valkosipuli -tuorejuustoa (tms. maun mukaan)
1 tetrapakkaus Apetina fetaa (iso pala, joka murenee helposti täytteeseen tasaisesti)
mustapippuria, kuivattuja yrttejä esim. timjami, rosmariini
cocktailtikkuja
(halutessasi voiteluun kananmunaa ja pinnalle pinjansiemeniä)


Kauli voitaikinalevy(t) jauhotetulla päydällä vielä hieman ohuemmaksi, n.3mm paksuksi, suorakulmion malliseksi levyksi. Samankokoinen levy kuin korvapuusteja tehdessä on hyvä! Sekoita täytteen aineet keskenään tahnaksi, maista ja mausta tarvittaessa. Levitä täyte ohueksi kerrokseksi levyn päälle. Kääri taikinalevy rullalle (ei tarvitse olla mitenkään erityisen napakka rulla). Leikkaa rullasta n.1,5-2cm leveitä viipaleita terävällä veitsellä. Asettele viipaleet leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Tökkää rullien saumakohtaan cocktailtikku (ei pakollinen, mutta pitää rullat paiston ajan aukeamattomina ja toimii picnicillä kivana ottimena). Paista rullia 225 asteessa n.20-25 min, kunnes pinta on saanut kauniin värin ja rullat näyttävät kypsiltä.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Polttaripicnic

Viikonloppuna nautittiin auringosta ja hulvattoman hauskojen ystävien seurasta polttareiden merkeissä. Pieni irtiotto kotiympyröistä oli tarpeen, nyt jaksaa taas! (Mitä nyt näin sunnuntai-iltana vähän väsyttää...) Polttarijärjestelyitä oli jaettu kunkin osallistujan mielenkiinnon mukaan, omalle vastuulleni otin mielelläni muonituspuolen. Polttaripicnic sai ideansa paljon matkustelleen morsiamen reissuista. Valitsin muutaman maan joissa hän on käynyt, ja valmistin jotain näihin maihin liittyen. Ei siis mitään aitoja monimutkaisia ruokia näistä maista, vaan idea ja maku oli tärkein! Englantia edustivat pienet kurkkuleivät, tee ja sitruunamuffinsit (joista tuli kyllä aika muhkeita ja Amerikkalaishenkisiä), Italiaa mozzarella-tomaattitikut, Kreikkaa fetakierteet, Ranskaa patonki ja Brie-juusto, Espanjaa grillatuista vihanneksista tehty tortilla ja Ruotsia Maraboun suklaa (hih). Nämä sain yhdessä päivässä tehtyä eikä urakka ollut ihan mahdoton, ja suurin osa on sellaisia että ne pystyi valmistamaan jo edellisenä päivänä maun kärsimättä. Tiedossa siis helppoja mutta herkullisia reseptejä pikkusuolaisiin picnicpaloihin, kunhan kerkeän niitä tänne näpytellä.


Kaunis kattaus toivottavasti miellytti päivänsankaria



Teemaväreinä turkoosi ja keltainen


Sitruunamuffinsit

Fetakierteet

Tortillapalat grillatuilla vihanneksilla ja tulisella makkaralla

Mozzarella-tomaatti-tikut

Pienet kurkkukolmioleivät