maanantai 21. kesäkuuta 2010

Mansikka-kookos mysli
















Viikon hotellin aamupaloista nauttineena kerkesin yhden aamun napostella kotona näkkäriä, kun himo mysliin yltyi niin kovaksi että oli ryhdyttävä tuumasta toimeen. Uudessa kotivinkissä oli juttua kotibrunssista, ja sen myslireseptiä nopeasti tutkailtuani päädyin tällaiseen sekoitukseen. Tämä mysli on aika yltäkylläistä, eikä varmaan kauhean terveellistäkään. Mutta ihanaa ja kesäistä, ja parasta nautittuna maustamattoman jogurtin kanssa.



Mansikka-kookos mysli

8 dl isoja kaurahiutaleita
75 g voita
0,5 dl hunajaa
0,5 dl fariinisokeria
1 dl kookoshiutaleita
1 dl murskattuja pähkinöitä (valinnan mukaan)
0,5 dl auringonkukan siemeniä
0,5 dl kurpitsan siemeniä
200 g kuivattuja mansikoita


1. Sulata voi ja sekoita siihen hunaja ja fariinisokeri.
2. Mittaa kaurahiutaleet, kookoshiutaleet, siemenet ja murskatut pähkinät isoon kulhoon. Kaada voiseos sekaan ja sekoita.
3. Paista 175 asteessa n. 25 min. Sekoittele n. kymmenen minuutin välein. Kun mysli alkaa saada uunipellin reunoilla vähän väriä, se on valmista.
4. Paloittele kuivatut mansikat ja lisää ne jäähtyneeseen mysliin. Nauti maustamattoman jogurtin tai maidon kanssa.














Kuivattuja mansikoita

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Fetasalaattia rapsakalla krutonki-siemenseoksella
















En yhtään epäile etteikö napsäköiltä lukijoiltani tällainen salaatti onnistuisi ilman ohjettakin, enemmänkin bloggaan tämän tänne muistutukseksi itselleni, että rapsakka pikku lisä tekee tylsän tavallisesta fetasalaatistakin astetta maukkaampaa. Krutonkiseoksen kirjasin ylös jo kesäkurpitsakeiton yhteydessä, mutta laitan sen nyt tämänkin postauksen loppuun. Ja salaattihan kuuluu kylvettää hyvässä Balsamicossa ja viimeistellä muutamalla öljytipalla ja mustapippurilla, eikös niin?



Fetasalaatti rapsakalla lisällä

friseesalaattia
tomaattia
aitoa fetaa
sipulia
siemen/krutonkiseosta
balsamiviinietikkaa
oliiviöljyä
mustapippuria
- ja tietenkin ihan mitä vihanneksia kukakin haluaa, tämä oli nyt tällainen "riisuttu" versio


1 rkl voita
2 pientä sipulia
2 keskikokoista kesäkurpitsaa
5 dl kanalientä (tai kasvis-)
1 purkki Valion Kippari-savujuuston makuista kermaa
mustapippuria
ripaus yrttisekoitusta


Siemen-krutonki seos












1 saaristolaisnappi-leipä (siis ylä- ja alapuoli)
0,5 dl kuorittuja kurpitsansiemeniä
0,5 dl auringonkukan siemeniä
2 rkl öljyä
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria
Pirkan savusuolaa


1. Paloittele leipä n. 1 cm kokoisiksi kuutioiksi. Hienonna valkosipulinkynsi veitsellä mahdollisimman pieneksi.
2. Sekoita siemenet, valkosipuli ja leipäkuutiot.
3. Kuumenna öljy pannulla. Paista seosta n. 5 minuuttia, kunnes leivät ja siemenet ovat pinnalta vähän rapsakoita.
4. Mausta pippurilla ja savusuolalla.

Kesäkurpitsa-savujuustokeitto
















Jos saa oman lihansyöjänsä syömään itsensä ähkyyn kesäkurpitsasta, voi kai olla reseptiin tyytyväinen? Kesäkurpitsakeitto sai makua Kippari-savujuustokermasta ja päälle rakennetta tuomaan paahdoin kurpitsan- ja auringonkukan siemeniä sekä saaristolaisnapeista tehtyjä krutonkeja valkosipulilla maustettuna. Loput tästä seoksesta tuli naposteltua iltapalaksi, ja viimeiset lusikalliset päätyivät seuraavan kesäpäivän fetasalaattiin, (jonka bloggaan myöskin).



Kipparillekin kelpaava kesäkurpitsakeitto

1 rkl öljyä
1 rkl voita
2 pientä sipulia
2 keskikokoista kesäkurpitsaa
5 dl kanalientä (tai kasvis-)
1 purkki Valion Kippari-savujuuston makuista kermaa
mustapippuria
ripaus yrttisekoitusta


1. Silppua sipuli. Hauduta sitä paistinpannulla öljy-voi seoksessa kunnes sipuli pehmenee.
2. Kuori sillä aikaa kesäkurpitsat ja pieni ne kuutioiksi. Lisää kesäkurpitsa pannulle ja paista kunnes kuutiot saavat vähän väriä. Mausta pippurilla ja yrteillä (myös tuoreet toimivat varmasti!).
3. Kaada kasvikset kattilaan ja lisää sekaan 5 dl (kuumaa) vettä ja yksi kanaliemikuutio. Keitä n. 20 minuuttia.
4. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää Kipparikermaa maun mukaan (koko purkki tekee keitosta jo aika savuisen/ juustoisen makuista - toiset tykkää, toiset ei...) Eli maistele & mausta oman makusi mukaan!



Rapsakka siemen-krutonki seos keiton yms. pinnalle












1 saaristolaisnappi-leipä (siis ylä- ja alapuoli)
0,5 dl kuorittuja kurpitsansiemeniä
0,5 dl auringonkukan siemeniä
2 rkl öljyä
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria
Pirkan savusuolaa


1. Paloittele leipä n. 1 cm kokoisiksi kuutioiksi. Hienonna valkosipulinkynsi veitsellä mahdollisimman pieneksi.
2. Sekoita siemenet, valkosipuli ja leipäkuutiot.
3. Kuumenna öljy pannulla. Paista seosta n. 5 minuuttia, kunnes leivät ja siemenet ovat pinnalta vähän rapsakoita.
4. Mausta pippurilla ja savusuolalla.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Kreikkalaiset koipireidet






















Voihan väsymys! Ensimmäisen oman luokan kanssa vietetyn työvuoden päättyminen on ihan nurkan takana, ajatus ei enää juokse mutta perjantai-ihminen sisälläni kaipasi silti hyvää ruokaa viikonlopun alkamisen kunniaksi. "Tämä pitäisi nyt saada kasaan yhdessä astiassa uunissa hauduttaen", ajattelin. Uunivuokaan hyppäsi (onnistuneesti) kanan koipireisiä (vai oliko ne reisikoipia?), sekaan riisiä, yrttejä, sitruunaa, valkosipulia, fetaa ja miniluumutomaatteja. Kesällä voisi tehdä tätä uudemman kerran, sekaan vaan vielä enemmän tuoreita yrttejä. Kuvasta vielä sellainen huomio, että kanan nahan tumma väri ei johdu palamisesta, vaan maustetahnaan sekoittamastani Balsamico-siirapista... :D



Kreikkalaisia koipireisiä (3:lle)

3 kanan koipireittä
4 dl pitkäjyväistä riisiä
1 litra vettä (ja tarvittaessa vähän lisää)
1 kanaliemikuutio
sitruuna (puolet viipaleina, puolet mehuna, ja hyödynnetään tietysti myös kuori!)
kuivattua timjamia
1 rkl öljyä

fetaa (käytin aitoa Kreikkalaista)
miniluumutomaatteja
(oliiveja)


Kanan pinnalle

1 oksa tuoretta rosmariinia
1 sitruunan kuori raastettuna
1 valkosipulin kynsi
n. 0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl savusuolaa (esim. Pirkka)
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl fariinisokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl öljyä


1. Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Kuumenna 1 litra vettä esim. vedenkeittimessä. Liuota veteen kanaliemikuutio.
2. Pese sitruuna ja raasta sen kuori. Hienonna tuore rosmariini (varmasti kuivattukin toimii) ja valkosipuli. Rouhi joukkoon pippuria ja hienonna savusuola sormissa, lisää ne astiaan. Tee mausteista tahna lisäämällä hunajaa, fariinisokeria ja öljyä.
3. Öljyä uunivuoan pohja. Kaada päälle 4 dl riisiä ja puolet vedestä. Sekoittele riisin sekaan kuivattua timjamia. Laita kanan koipireidet riisin päälle ja levitä niiden pinnalle mausteseos.
4. Viipaloi puolikas sitruunasta ja laita viipaleet riisin pinnalle.
5. Paista 15o asteessa tunti (tarkasta välillä, alkaako riisi kuivaa ja tarvitseeko kanalientä lisätä - todennäköisesti tarvitsee. Ota vuoka uunista ja purista riisin sekaan puolikkaan sitruunan mehu. Siirrä riisit vuoan reunoille koristeeksi ja lisää ruuan pinnalle miniluumutomaatteja, (oliiveja) ja fetaa kuutioituna.
6. Paista samassa miedossa lämpötilassa vielä toinen tunti, niin saat helposti luista irtoavaa, mehukasta kanaa. Tarkasta välillä ettei riisi pala ja lisää tarvittaessa vettä.