tiistai 20. huhtikuuta 2010

Kylmäsavulohipiirakka

















Kevätkauden avajaisiin piti keksiä jotain pientä näppärää purtavaa vieraiden ensinälkään, kevään vastaanottaminen kun aloitettiin jo iltapäivällä ja halusin tarjota kunnon illallisen vasta myöhemmin. Tein tarjolle kylmäsavulohi- ja kinkkupiirakkaa. Pohja ja kermaviili-kasvistäyte oli molemmissa piirakoissa tismalleen samanlainen, jaoin tuplana tekemäni täytteen vaan lopuksi kahtia ja lisäsin kalat, kinkut ja juustot.


Pohja

Käytin pohjaksi tavoistani poiketen Sunnuntain valmista piirakkapohjaa, sillä kaikkea kokattavaa oli niin valtavasti. Yleensä olen etsinyt netistä jonkun perunamuusijauhetta sisältävän pohjan, ja lupaan lisätä tänne reseptin myös itsetehtyyn pohjaan, heti kun seuraavan kerran sellaisen teen. Mutta Sunnuntain valmispohjakin kyllä yllätti iloisesti!


Kasvis-kermaviilitäyte

1 purjo ohuina suikaleina
puolikas kesäkurpitsa (tai yksi pieni) ohuina viipaleina
2 kermaviiliä (4dl)
2-3 kananmunaa
1 rkl soijaa
mustapippuria myllystä

JA LISÄKSI LOHIPIIRAKKAAN
tuoretta tai pakastettua tilliä, noin. 2rkl
200g kylmäsavulohta
1 rasia raejuustoa (n. 2dl)

TAI KINKKUPIIRAKKAAN
200 g savupalvikinkkua
150g punaleimaraastetta (tai jotain muuta juustoa)
1 tl yrttisekoitusta ja paprikajauhetta

1. Halkaise purjo ja leikkaa pois huono osa. Huuhtele purjoa juoksevan veden alla, jotta sisällä mahdollisesti piileskelevä multa irtoaa. Kuullota purjoa öljyssä keskilämmöllä n. 5 min. ennen kesäkurpitsan lisäämistä.

2. Pese kesäkurpitsa. Leikkaa se pitkittäin neljään osaan. Leikkaa pötkylöistä ohuita kolmioita. Lisää kuullottuvan purjon joukkoon ja mausta soijalla ja mustapippurilla. Anna kypsyä n. 15 min. miedolla lämmöllä.
3. Ota kasvikset pois kuumalta pannulta esim. muoviastiaan. Lisää sekaan kermaviili, (raejuusto ja tilli lohipiirakkaan) ja kananmunat. Sekoita täyte tasaiseksi.

4. Kauli taikinasta piirakalle pohja (itselläni taikina riitti n. 20 * 30cm vuokaan. Aseta pohja leivinpaperin päälle tai hyvin rasvoitetun vuuan pohjalle. Jätä taikinaan myös reunat. Kaada täyte pohjan päälle.
5. Viipaloi kylmäsavulohi (onnistuu parhaiten, kun kala on kohmeista) tai käytä valmiita viipaleita. Asettele viipaleet kauniisti piirakan päälle.
6. Paista 200 asteessa n.50 min. Jos piirakka saa liikaa väriä, peitä se foliolla.

- jos teet kinkkupiirakkaa, lisää tillin, raejuuston ja lohen sijaan kermaviili-kasvistäytteeseen kuutioitu saunapalvi, punaleimaraaste ja mausteet ja sekoita tasaiseksi. Paista samoin kuin lohipiirakka.

- kermaviiliannoksen ja pohjataikinan tuplaamalla saa tarvittaessa tosi helposti kahdenlaista piirakkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Satunnainen tai vakituinen vierailija, luen kommenttejasi mielelläni!