keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Mansikka-valkosuklaa juustokakku
















Synttäkakuksi päätyi tänä vuonna vakioreseptini mansikkajuustokakku, tällä kertaa valkosuklaalla höystettynä. Kaikki syötiin, yllättäen. Pientä jännitystäkin oli ilmassa, kun luulin kotona olevan monta paketillista liivatelehtiä mutta jouduinkin hyydyttämään kakkua normaalia pienemmällä liivatemäärällä. No, kasassa kesti!
Kaurakeksipohjan sijaan kokeilin viikonloppuna myös domino-kekseistä tehtyä pohjaa, ja maisteluraadin lausuntojen seurauksena taidan jatkossa käyttää sitä.


Pohja (kaurakekseistä)

150 g kaurakeksejä
50-75g sulaa voita (Käytin itse 50g mutta pohja oli hieman kova, ehkäpä pieni rasvalisä pehmentäisi sitä. Resepti on ollut muistissa päässäni, olen tehnyt tätä varmaan kymmenen kertaa, eikä pohja ole yleensä ollut noin kova. Joten olisinko muistanut rasvan määrän väärin? Tarkennan ohjetta heti kun seuraavan kerran tätä teen...)


Vaihtoehtoinen pohja (dominoista)

175 g perus Dominokeksejä
50 sulaa voita



1. Jauha keksit hienoksi esim. tehosekoittimessa tai muovipussin sisällä kaulimella.

2. Sulata rasva mikrossa/ kattilassa ja sekoita keksimurujen joukkoon.
3. Vuoraa irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla (paperi menee näpsäkästi sinne pohjan ja reunuksen väliin, ja on siitä sitten kätevä leikata nätiksi.
)
4. Lusikoi pohja vuokaan, taputtele tasaiseksi ruokalusikalla. Laita jääkaappiin kovettumaan täytteen valmistuksen ajaksi.


Valkosuklaakerros

2 dl Vanilla vatkautuvaa tai kuohukermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl Valion vaniljarahkaa
5 liivatelehteä
100g valkosuklaata
0,5 dl vettä, maitoa tai mehua

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vatkaa vaahtoutuva Vanilla. Lisää sekaan tuorejuusto ja rahka, vatkaa seos tasaiseksi.
3. Hienonna valkosuklaa mahdollisimman pieneksi muruksi ja sekoita täytteeseen. Maista ja lisää sokeria, jos haluat. Itse en koskaan ole lisännyt, täyte on ainakin näistä aineksista valmistettuna sopivan makeaa.
4. Kuumenna 0,5 dl vettä kiehuvan kuumaksi. Purista liivatelehdistä kylmä vesi ja lisää ne yksitellen kuumaan veteen (joka ei siis enää saa kiehua).
Liivateseostaon kätevä sekoittaa haarukalla. Kaada liivateseos tuorejuustotäytteen sekaan ja sekoita tosi hyvin, mielellään vaikka hetki sähkövatkaimella.
5. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa n.3h.
6. Tässä vaiheessa kannatta ottaa päällyskerrokseen tulevat mansikat jo sulamaan.


Mansikkakerros

3 dl mansikkasosetta
n. 2-4 rkl sokeria
5 liivatelehteä
0,5 dl mehua tai vettä

koristeluun 50-75g valkosuklaata

1. Tarkista että valkosuklaakerroksen pinta on sen verran hyytynyt, että päälle voi kaataa mansikkakerroksen hyytymään (sormella sen kyllä tuntee). Jos niin on, laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Soseuta sulaneet mansikat sauvasekoittimella. Mittaa sosetta käyttöön n. 3dl. Lisää sokeria ja tarkista makeus. Sose saa olla raikkaan kirpsakkaa, sillä valkosuklaatäyte on aika täyteläistä.
3. Kuumenna vesi/ mehu kiehuvan kuumaksi. Lisää sekaan liivatteet samalla tavalla kuin valkosuklaatäytteessä. Sekoita liivateseos mansikkasoseeseen mahdollisimman tasaisesti.
4. Kaada mansikkakerros valkosuklaakerroksen päälle ja anna jähmettyä kylmässä n.3h. Sitten herkku on viimein valmis syötäväksi. Rouhi koristeeksi valkosuklaata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Satunnainen tai vakituinen vierailija, luen kommenttejasi mielelläni!